Arkielämää ajatellen suurin muutos on tullut auton myötä. Vuokrasin opiskelutoveriltani hänen vanhan kärrynsä. Kyseessä on vuosimallia -89 oleva Mercury Grand Marquis. Mercury on Fordin autotehtaiden tuottama eräänlainen välimallin auto. Se on parempi kuin perus Ford, mutta ei yhtä kallis kuin sit ylellisyysmalli Lincoln.
Myönnetään, auto on hiukan kulahtaneen näköinen. Ja hyvänen aika: onhan sillä ajettu yli 200.000 mailia. Ja ikääkin on 19 vuotta. Pelti on hiukan kulunutta, mutta esim. ruostevikaa ei ole. Ja sisustus on hyvässä kunnossa. Ja kone kans. Näin vanhassa alkaa olla jo niin paljon varaosia, että mailimäärä muutuu lähinnä suuntaa-antavaksi kun auton kuntoa arvioidaan. (itse osallistuin talkoisiin hankkimalla uuden puolan ja akun - ei vanha enää käynnistynyt aamusella.)Konepellin alla nakuttaa, tai ehkä enemmänkin laiskanlaisesti jyskyttää, V-8 -moottori. Robbie Coltranen sanoin "There is a thing about which there is no controversy. A thing that inspires affection, admiration and - dare I say - love wherever it goes. I'm talking - as if you didn't know - about V-8." Ajonautinto on jotain aivan toista kuin pikkuisessa ranskalaisessani Suomessa. Pelkään että saan autoilevalle sielulleni jonkinlaisen pysyvän jäljen täällä, enkä sen jälkeen ole enää tyytyväinen eurooppalaisiin pikkuautoihin - huolimatta siitä että ne ovat kaupunkiajossa hyvin käteviä.
Muuten: auto tarvitsee nimen. Omistajan kihlattu (nykyinen vaimo) kutsui sitä nimellä "Brown Bomber", "Ruskea Pommikone" - ilmeisesti sen raskaan olemuksen tähden. Olen tuuminut auton uudelleennimeämistä, ja ehdotuksia otetaan vastaan kommenttiosiossa.
Yhtäkaikki, auton saamisen myötä minulla on nyt - amerikkalaiseen tapaan sanottuna - wheels. Se antaa lisää joustavuutta sosiaaliseen elämään ja - totta tosiaan - myös ruokavalioon. Nyt voin ihan oikeasti käydä marketissa ostamassa ruokaa jos seminaarin oman ruokakaupan kanavarastot alkavat tympiä. Olenkin hyödyntänyt tätä mahdollisuutta syömällä paastonajan kunniaksi aika usein kalaa. (vasta tänne tultuani olen huomannut kuinka hyvää kala oikeasti on, keskilännen jenkit kun hyvin harvoin tykkäävät merenelävistä ja sen vuoksi niitä on myös harvoin tarjolla. Paitsi katkarapuja. Niistä ne tykkää.)
Pääsin tekemään taas hiukan papintöitä kun Rev. Punke pyysi minut saarnaamaan Zion Historic Lutheran Churchiin. Olen kierrellyt aina silloin tällöin eri kirkoissa, mutta yleensä suuntaan "Herran päivänä" Zioniin.
Enpä ole ennen näin komeasta saarnatuolista päässyt julistamaan.Jumalanpalveluksen jälkeen sain myös pitää sellaisen power point -esityksen Suomesta, mikä oli mukava mahdollisuus. Valotin 45 minuutin esitelmässä Suomen kirkkohistorian pääpiirteet ja tein myös jonkinlaisia selitysyrityksiä sille miksi asiat ovat nykyään niin rempallaan - tai siis kauheasti. Lyhyen historiansa vuoksi tiettyä pienuutta tuntevat amerikkalaiset kunnioittavat sitä, että meillä on sentään about 900 vuotta kirkkohistoriaa takanamme. Toisaalta monet nykykirkollisuuden rappioilmiöt ja toisaalta valtiokirkollisuuden jäänteet herättävät hiukan ihmettelyä. Esimerkiksi ero kansankirkon ja valtiokirkon välillä on aika vaikea asia selittää - eihän sitä suurin osa suomalaisistakaan ymmärrä.
Ja -surullista kyllä - viime vuosien myötä tapahtunut lakimiesten korottaminen kirkon ylimmäksi päätöksentekoelimeksi tuntuu osoittavan ettei se ero välttämättä olekaan todellinen.
Viime viikonloppuna pääsin kokemaan ensimmäiset amerikkalaiset häät. Aika samanlaisethan ne olivat kuin Suomessakin, mikä ehkä kertoo siitä että hääkulttuuri on elokuvien ja televisio-ohjelmien myötä aika globalisoitunut. Pappi ei muuten oikeasti kysy että "Jos jollakulla on jotain tätä liittoa vastaan, niin puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi." Se vissiin kuului vanhaan käsikirjaan. Elokuvissahan tuohon lauseeseen liittyyä sen verran draaman aineksia, että se on täytynyt säilyttää.
Vihkiminen ja hääjuhla pidettiin St. John (in the cornfields) -kirkossa, jossa käymisestäni kirjoittelin ensimmäisissä blogimerkinnöissäni. Kummatkin aviopuolisoista olivat seminaarin opiskelijoita. Sulhanen Marcus Ring on muuten Mercuryn omistaja. Vaimonsa Kristy Snyder - tai siis nykyään Ring - on diakonissaopiskelijoitamme.Sitten lopuksi hiukan sellaista "Matti Näsällä on asiaa" -tyyppistä purnausta. Jos kukaan lukijoistani koskaan joutuu/pääsee asiakaspalvelutehtäviin, niin muistakaa ettette koskaan anna selitykseksi: "Tietokone ei anna minun tehdä sitä." Se ei saa olla syy. Siinäkin tapauksessa, että se on syy, keksikää vaikka päästänne jotain parempaa.
Menin perjantaina videovuokraamoon ensimmäistä kertaa, ja koitin sen johdosta rekisteröidä itseni heidän tietokantoihinsa. No, Blockbuster-vuokraamo vaatii kaksinkertaisen henkilöllisyystodistuksen. Visa-korttini kelpasi toiseksi, mutta toiseksi oltaisiin vaadittu ajokortti. Tarjosin heille suomalaista ajokorttiani, mutta vaikka siinä on kuva (ei tosin kovin hyvä) ja kaikkea, ei se kelvannut - pitää olla amerikkalainen. Passikaan ei kelvannut. Onhan se selvää: passin nyt voi saada koska tahansa jonkin epämääräisen skandinaavisen kehitysmaan lahjotulta virkamieheltä, mutta ajokorttiin sentään vaaditaan ihan aito amerikkalainen virasto.
Siinä sitten hiukan turhautuneena kysyin, että "ajaa saan kyllä täällä tällä suomalaisella ajokortilla, mutta tarvitseeko minun oikeasti hankkia amerikkalainen ajokortti vain videovuokraamoa varten?" Kassapalvelija oli silminnähtävästi vaivaantunut, ja jälkikäteen kainosteleva omantunnon ääneni onkin nimennyt minut "hankalaksi asiakkaaksi". Eihän se hänen syynsä ole että maailmassa on virhe. Ilmeisesti kaveri olisi itse ollut valmis hyväksymään minut asiakkaaksi saman tien, mutta tietokonerekisteröintiin vaaditiin jonkin numerosarja jonka saa vain amerikkalaisesta ajokortista. Manuaalista ohitusta ei ollut mahdollista tehdä. Mies levitteli käsiään ja sanoi: "I understand, but our computer won't allow me to use that."
Mutta come on! Koska tietokoneista on tullut sellaisia, että ne kieltävät ihmistä tekemästä jotain? Asiasta oli tulossa minulle periaatekysymys, ja tunnetustihan sille tasolle noustaessa/vajottaessa mittasuhteet lakkaavat merkitsemästä.
Jos syy minun hylkäämiseeni olisi ollut vaikkapa "meidän yrityksemme ei hyväksy suomalaisia ajokortteja/passeja" niin olisin voinut harmitella firman ylitiukkaa turvajärjestelyä, mutta ainakin sillä olisi ollut syy. Nyt kuitenkin koko homma kaatui siihen että tietokoneohjelmassa oli vääränlaiset sarakkeet.
Vaikuttaa siltä, että Matrix-dystopia on jo keskellämme. Koneet hallitsevat ihmistä. Onneksi eivät kaikki koneet. Minulla ja autolla on hyvä suhde keskenämme. Minä hallitsen.
Vuosimallin -89 -jenkkirauta on vielä sellainen, että sen voi viedä korjattavaksi mihin tahansa nyrkkipajaan. Ydinsodan jälkeen huippumodernit eurooppalaiset dieselit lakkaavat toimimasta kun tulee ensimmäinen sähkövika tai höyhenin ja turkiksin koristautuneet heimolaismutantit varastavat avaimen ja sen sisässä olevan polttoaineensyöttöä säätelevän mikrosirun. Jenkkikoslat (ja varmaan myöskin Lada ja vanhat VW-kupla) sen sijaan pysyvät liikkeessä vaikka pelkällä purkalla ja ilmastointiteipillä. Ja avaimen virkaa toimittaa virtalukkoon juntattu ruuvimeisseli.
Ydinsotaa odotellessa, riemullista pääsiäistä kaikille!
